keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Konkreettisia askeleita

Siellä varmaan ihmetellään, saako tämä morsian otettua yhtään konkreettista askelta kohti helmikuussa juhlittavia häitä. No en saa! Tai tottakai ihan viimetipassa sitten, mutta täytyy nyt myöntää ihan reilusti, että aika hiljasta on ollu häärintamalla viimeaikoina (ja pistän sen ihan puhtaasti tän taloprojektin piikkiin). Mutta kuulkaa lauantaina otetaan järjettömän iso konkreettinen askel kohti häitä, kun meikäläinen ja ainakin kaksi (toivottavasti myös kolmas) kaaso suuntaa kaupunkiin koltun sovitukseen. IIKS!

Siis masentaa suoraan sanottuna jo nyt ihan etukäteen, kun tiedän, etten tuu näyttää missään mekossa siltä, kun haluaisin. Meinaan ei oo kauheen tehokasta ollu tämä meikäläisen kutistumisprojekti (ja siihen ei viimetippa auta). Huoh. No ehkä negatiiviset tunteet pitäisi sysätä syrjään, koska muuten en iki maailmassa löydä pukua.

Kuva

Mitä sitten haluan puvulta? No en yhtään tiedä! Muuta kun sen että todennäköisesti haluan olkaimet tai pienet hihat tms eli toisin sanoen puvun kanssa olisi hyvä voida käyttää kunnon rintaliivejä, joissa on olkaimet. En meinaan usko että maailmasta löytyy pukua, joka saa maan vetovoimalle selkeästikin periksi antaneen kuppikokoni nousemaan kovinkaan korkealle navan ylä puolelle (jos ei lasketa kunnon tiukkaa korsettiyläosaa, jonka kanssa ei voi ryhti antaa periksi milliäkään)..

En myös lainkaan ole varma haluanko edes valkoista pukua, mutta sen tiedän, että kokeilla ainakin haluan. Ja pelkkää kiiltävää satiinia puku ei saa olla..

Vaan jospa sinne sovitukseen menisi sittenkin ihan avoimin mielin, ei asettaisi ennakkoajatuksia tai -oletuksia (negatiivisia tai positiivisia) ja lähtis vaan viettämään ihanan häähömppäpäivän ihanien kaasojen kera.

Sounds like a plan girls!

11 kommenttia:

  1. Mä niiiiiiin yhdyn sun kommentteihin! Oon vakuuttunut ettei tässä maailmassa vain ole täydellistä pukua mulle. Oon luovuttanut kokonaan koko puvun etsinnän kanssa ja kauhulla lueskelen facebookissa hääpukuliikkeiden postaamia päivityksiä siitä, että muistakaa 7kk ennen häitä tilata puku. Oh my, ei mulla oo hajuakaan löytyykö pukua! Mäkin alan taipua varmaan värilliseen jos valkoisista ei löydy sitä omaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ei värillinenkään ole huono. Toivon kyl tosiaan, että löytyy vielä lyhyellä toimitusajalla olevia pukuja..

      Poista
  2. Mahtava idea lähteä sovittelemaan avoimin mielin ja ottaa päivä ihanana häähömppäpäivänä kassojen kanssa :) Toisaalta hyvä kun et oikein tiedä mitä puvulta haluat, joten voit yllättäen löytääkin aivan unelmapuvun kun olet avoimin mielin valmis koklailemaan erilaisia vaihtoehtoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin täytyisi sitten olla avoin myös sille, että voi rakastua pukuun jo heti alkuunsa..

      Poista
  3. Minne olet menossa sovittelemaan? :)

    Mä olen aivan varma, että oikea puku löytyy. Hus hus, hupsut ajatukset. Kerro myyjälle minkä tyylinen ihminen olet ja millaiset häät teille on tulossa. Hyvä myyjä osaa näiden tietojen ja kroppasi pohjalta ehdottaa sopivia malleja. Taitamaton myyjä puki minut aluksi ihan kamaliin tönkköihin morsiussatiinipukuihin ja hyvä fiilis valui hiekkaan. Tunnelma kohosi kuitenkin kummasti, kun toisessa liikkeessä myyjä suostutteli minut kokeilemaan pukua, jota en ollut osannut ollenkaan ajatella. Ja siitä tulin Minun Pukuni. :) Avoin mieli on siis tosiaan hyvä ottaa mukaan. Toivottavasti tulee kiva puvunmetsästysreissu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajat olen varannu Fiancéen ja Sydänkäpyyn Turkuun. Molemmista löyty tilaa viime tipassa ja tosi ystävälliset vastaukset kun tiedustelin onko tarjolla plussakokoja :) Ja ainakin tuosta ensiksi mainitusta olen saanu tutuilta tosi hyvää palautetta just palvelun puitteissa.

      Poista
    2. Fiancée on kyllä se kaikkein paras ja palvelu ihan mahtavaa! Suosittelen :)

      Poista
  4. Täällä pidetään peukut pystyssä sovittelureissulle! Täälläkin taitaa olla viikonloppuna samantapaiset aktiviteetit tiedossa - tosin ensimmäinen metsästysreissu tehtiin jo viime viikolla.. :) Todellakin kannattaa ottaa varsinkin se eka sovittelukerta ihanana tyttöhömppänä, prinsessapäivänä josta ottaa kaiken irti. Fiilistelee, nauttii, kokeilee niitä tyhmemmänkin näköisiä vaihtoehtoja. IHAN varmasti löytyy sullekin mieluinen mekko jostain - ei oo varmaan kovin moni morsian tähän mennessä joutunut vihille astelemaan alasti ;) Ja jos ei nyt ekalla kerralla löydy mieleistä, niin ainakin ehtii selkeyttää sitä, mitä oot oikeasti hakemassa ja mikä sulle sopii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu harvassa taitaa ne tahtomattaan nakuna alttarille marssineet morsiot olla ;) Kiitos tsempeistä ja onnea myös itsellesi puvun metsästykseen :)

      Poista
  5. Peukut pystyssä myös täällä! Jätin sinulle haasteen blogiini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, käynpä vilkasee sen haasteen tässä kunhan viikonloppu on takanapäin

      Poista